Jäsenyys

Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry - tuttavallisemmin KuRA - on Savonia-ammattikorkeakoulun rakennusarkkitehtiopiskelijoille suunnattu yhdistys, jonka tarkoituksena on luoda ja kehittää RA-kulttuuria sekä samalla tuoda arkkitehtuurikasvatusta Kuopioon.

KuRA ry toimii yhdistävänä tekijänä rakennusarkkitehtiopiskelijoiden välillä Kuopiossa, kantaa vastuun erilaisten tapahtumien ja tempausten järjestämisessä, kerää palautetta opinnoista, tiedottaa ja levittää rakennusarkkitehtien ilosanomaa muille opiskelijoille, yrittäjille ja alasta muuten kiinnostuneille. Lisäksi KuRA tekee yhteistyötä muiden Kuopion opiskelijayhdistysten kanssa järjestämällä mm. erilaisia opiskelijatapahtumia.

Yhdistyksen toimintaa pyörittää hallitus, joka valitaan syyskokouksessa loka-joulukuussa. Hallitukseen voi pyrkiä kuka tahansa KuRA:n varsinainen jäsen ja toimintaan on sitouduttava koko kalenterivuoden ajan. 

Jäsenedut

Jäsenenä varmistat ensimmäisten joukossa oman paikkasi KuRAn tapahtumissa, sillä jäsenien ilmoittautumiset otetaan ensisijaisesti vastaan. KuRAn kerhoihin ja tapahtumiin jäsenet saavat alennetun hinnan osallistumismaksuissa ja jäsenenä pääset vaikuttamaan osaltasi rakennusarkkitehtikulttuurin kehittämiseen.


Jäsenmaksut*:

Jäsenen liittyessä yhdistykseen, on hänellä vaihtoehtoina maksaa jäsenyydestä jäsenmaksu lukuvuosittain tai kerralla koko opintojen ajaksi. Lukuvuosittain maksaessa maksetaan myös liittymismaksu ensimmäisenä vuotena. Liittymislahjaksi kaikki saavat halutessaan KuRA:n virallisen haalarimerkin.

Jäsenyys astuu voimaan jäsenmaksun suorittamisen jälkeen.


Jäsenmaksut suoritetaan KuRA:n pankkitilille.


Tilinumero:     FI09 7997 7997 4100 92                                  BIC: HOLVFIHH        

Saaja:            Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry 

Viesti:            Jäsenmaksu *Sukunimi Etunimi*

Summa:         20 € (koko opintoaika 4v)                                tai

                       8 €  (lukuvuosimaksu liittyessä KuRAan)       tai

                       5 €  (lukuvuosittainen maksu muina vuosina) 




Liittymislomake: